sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Match Showssa

Enpä olekaan pitkään aikaan ollut näyttelyssä, edes leikkimielisessä sellaisessa. No, tänään olin. Voi, kuinka paljon siellä olikaan koiria ja tapasin kaksi iki- ihanaista ranskalaista narttua. Olisin kovin mielelläni tehnyt lähempää tuttavuutta kumpaankin. Äiskä minua lempeästi esteli, mutta hormoonit ne minua vie. Kehässä en oikein malttanut keskittyä, kun toinen böönista oli minun takana, samassa kehässä. Siksi en oikein malttanut seisoa paikallaan, kun tuo ihana tyttö siellä takana tuhisi. Sain kuitenkin sinisen nauhan. Sinisten nauhojen loppukehässä jaksoin jo paremmin, kun ranskistyttö odotteli punaisten nauhojen vuoroa. Siellä pääsin oikein palkintopallille, olin kolmas. Kotiinviemisinä säkillinen herkkuja. Ei siis huono saavutus ollenkaan!

1 kommentti: