Lumikenttien kutsu

Kevätaurinko sai minut ulkoilemaan oikein olan takaa. Jäälle saakka pääsin. Ihmisiä oli niin paljon, etten saanut irtolaisena painella, mutta johan tuossa hihnannokassakin tuli ulkoiltua melkein kaksi tuntia. Kyllä tuommonen patsastelu vie mehut, jopa minusta.

Päivän paistattelija

Ihanaa aurinkoa. Pakkasta muutama aste, mutta kirkas aurinko valaisee. Olen ulkona nautiskellut, koska se jaksaa jo vähän lämmittää. Saatan seisoa patsastelemassa pitkiä aikoja. Silmät kiinni kohti aurinkoa. Äiskä nauraa, että olen kuin ihmiset jotka janoavat valoa. No onhan se kiva, kun naama on niin musta ja se imee lämpöä. Ja mikä parasta. Kevätauringossa piehtarointia ei mikään voita!

Puhti pois

Maha on sekaisin. En tiedä miksi, varmaan joku luu kaihertaa mahassa tai jotain. Aamulla minun piti äiskä käydä herättämässä kuudelta, kun piti kiireesti päästä vessaan. Se on kuulemma minun kanssa kyllä tottunut, että jos jotain käyn sanomassa niin silloin on tosi kyseessä. Niinpä me äiskän vapaapäivän riemuksi oltiin aamulla ihan kahdestaan ulkona. Ei muita vielä näkynyt, paitsi kaksi nuorta miestä, jotka olivat ehkä vielä yön riennoissa. Ulkoilun jälkeen aamiainen kyllä maistui, mutta olen hieman väsynyt. Siis lepäilen tämän päivän, jotta kaiherrus menee ohi.

Rapamaha

Jep, jep. Meillä ei ole kunnont talvea. Eipä siinä, ei ole paljon tarvinnut talvipalttoota. Sään huonopuoli on kyllä se, että olen korvia myöten rapainen aina ulkoilun jälkeen. Jossain ranskanbulldogin omistajan oppaassa lukee minun pesusta, että pestään kun on tarve. Ei muuten suihkutella, ettei nahka kuivu. No tarvetta on ollut. Äiskä on lisännyt öljyä ruokaan, että turkki jaksaisi kiiltää pesuista huolimatta. Äiskä haluaisi ottaa minusta kuviakin ulkona, että tulisi blogiin tuoretta näkymää minusta, mutta ei se kuulemma näillä keleillä viitsi. 

Laskiaistiistai

Pääsenköhän pulkkamäkeen? Epäilen, koska täällä ollaan sitä mieltä, että moponi karkaa tassuista jos sellaiseen pääsen. Reippaan ja pitkän lenkin kuulemma saan. No, onhan sitä siinäkin. 

Äiskä on parina aamuna yrittänyt saada minut tekemään erinäisiä temppuja. Se luki jostain jutun, että 15min aivojumppa väsyttää minua enemmän kuin kymmenen kilometrin lenkki. Vielä se ei ole vakuuttunut, kun kuulemma tuntuu, että innostun vaan enemmän ja enemmän, mitä kauemmin temppuillaan.