Ihania auringonsäteitä

Niitä näin tänään metsälenkillä äiskän kanssa. Ulkona oli minun elämäni yksi alhaisimmista lämpötiloista. Pakkasta oli kymmenen astetta. Onneksi minulla oli lämpöinen loimi päällä niin tarkenin ulkoilla. Oli ihanaa juoksennella metsässä vapaana ja tutkia jäisiä vesilätäköitä, joista on tullut alkutalven suosikkejani. Loppupäivä onkin mennyt lepäillessä ja syödessä. Ei ne mehut minullakaan loputtomiin kestä!

Parasta keskiviikossa...

...on käydä piiiitkä lenkki ja sen jälkeen mennä huoltamaan lihaksia saunaan!

Hmmm, nostaisinko vai enkö?

Olen tässä pohdiskellut, että olisiko se jalannoston aika ulkoilun aikana. Tähän asti olen hommat hoidellut kyykkymalliin, mutta eräänä aamuna herätessäni kokeilin miltä se tuntuisi nostaa jalkaa. Ja pojat, että nostinkin. Meinasin ihan kumolleen mennä, nostin sen niin terhakkaasti. En minä sitä sitten loppupäivänä sitten enää nostellutkaan. Ehkäpä huomenna uudestaan, sehän oli aivan positiivinen kokemus se.

Melkein talvi

Hieman jotain valkoista oli maassa. En oikein ymmärtänyt, mitä se oli. Toisaalta ei minua moinen jaksanut kauaa kiinnostaakkaan. Sitäpaitsi sitä ei enää seuraavana aamuna ollut. Tilalla sen sijaan oli jäinen asvaltti. Ei ollut kovin mukavaa liukastella siinä. Onneksi iltapäivällä jää oli sulanut sen verran, että viitsin lähteä äiskän seuraksi piiiitkälle kävelylenkille. Se oli kyllä mukavaista, varsinkin kun lenkin jälkeen oli ruokailun aika.

Miten ne heijastimet on aina hukassa?

Näin kysyy minulla äiskä. Iskä kertoi minulle, että se joka syksy arvuuttelee samaa. Pistiköhän se kostoksi iskän ostamaan minulle heijastinliivin. Nyt äiskä voi piilottautua minun viereen, koska minä nimittäin kimmellän pimeällä, kimmellän niin, että melkein sokeakin voisi varmasti minut havaita. En kyllä ole ihan varma, pidänkö moisesta kangaskappaleesta, mutta kerta äiskä ja iskä niin kovasti minua kehuvat, ei se voi täysin huono ratkaisu olla.

Tässäpä meikäpoika kimaltaa iltalenkillä

Murrosikäkö se ovella kolkuttaa

Voi, miten minä en jaksa, minua ei huvita, haen vähän sukkia, kenkiä, kaikkea minkä irti saan. Äiskä on sitä mieltä, että murrosikä on laskeutunut taloon. Enpä tiedä siitä, mutta minusta on kyllä hirmu hauska keppostella päivät pitkät. Saanpahan huomiota oikein olan takaa.

Kuukaudet vierii

Olen tänään 7kk vanha. Kävin maanantaina taasen sukuloimassa Keminmaassa. Pääsin leikkimään siskon ja äiti- ja isäkoirien kanssa. Siellä oli tosi kivaa, sain juosta ja ravata ja minua kehuttiin ja silitettiin ja pidettiin sylissä. Pääsin myös pussailemaan kyläpaikan ihmisiä.Tässä vielä kuva, kun valmistaudumme perhepotrettiin. Hieman vaatii valmistautumista, että kaikkien kuvakulmat ovat kohdillaan. Vaikka minä ja iskä kyllä ollaan ihan edustavia tässä.

Vasemmalta alkaen: Napoleon, Tauno ja Ansa