Pikkukoira laitumella

Lumi on tullut. Ihana, valkoinen, hieman kylmä, mutta mikä ihana juoksualusta. Olen kuin pieni kili loikkiessani lumessa sydämeni kyllyydestä. Virtaa on kuin pienessä petäjässä. Voisin olla päivät ulkona loikkimassa. Tietysti niin, että joku ihminen olisi seuralaisena. Kuka hullu sitä nyt yksin. Pakkaset eivät ole vielä tulleet, että ihan saa ilman vaatteitakin hulmuta menemään. Parasta juuri nyt!

Harmillisia väärinkäsityksiä

Nykyajan trendi tuntuu olevan kommentoida tuntemattomien ihmisten tai eläinten olemassaoloa tai ulkoista habitusta, muka tietäen mistä on kysymys. Olemme Napoleonin kanssa pari kertaa nyt saaneet kuulla kommentteja ihmisiltä, jotka tuntuvat tietävän parhaiten kuinka tämä maailma pyörii. 

Yksi oli sitä mieltä, että minulla on laiton koira, koska sen häntä on typistetty ja sillä on kuristuspanta. Häntä ei siis kiinnostanut keskustella aiheesta, totesi vain asian olevan näin ja jatkoi matkaa. Harmillista, että nykyään on lupa sanoa, mitä sylki suuhun tuo ajattelematta sen enempää mitään. Onneksi itse on sen verran täysissä sielun ja ruumiin voimissa, että vielä erotan oikean ja väärän. Ja Napoleonkin erottaa, ainakin joskus. Onhan se tappajakin. Kuulemma.