Jouluntoivotuksia

Lenkeillä minua välillä pysäytellään, kun joku haluaa rapsuttaa. Yleensä ne ovat lapsia tai vanhuksia. Eilen yksi vanha nainen halusi keskustella kanssani joulunajan herkkuruuista. Samalla se rapsutteli minua leuan alta ja kyljestä ja päästä. Lopuksi toivotti vielä hyvää jouluakin. 

Minä en paljon ymmärrä tuollaisia jouluasioita. Saan ruokaa silloinkin kahdesti päivässä. Ainoa kummallinen asia on, että jotkut herkut on kääritty paperiin, jota pitää hullun lailla repiä pois päästäkseen käsiksi saaliiseen. Omituista.

Onnea on...

....päästä mukaan lemmikkikauppaan ruokaostoksille. Joskus saan siellä nakkia ja joskus kasan rapsutuksia. Äiskä nauraa aina, että ainakin tietää mistä minua etsii jos joskus lähden omille teille. Tänään kotiin kannettiin kanan siipiä ja kauloja, naudan rustoluuta sekä hirven luita. Slurpsis. Tuskin maltan odottaa, koska noita herkkuja pääsee syömän. Aamupalatarpeita kuulemma kaikki. Tule jo aamu.

Parhainta lumessa...

...on hyökkäillä lumiukkojen kimppuun. 

Pikkukoiran dieetti

Äiskä ja iskä olivat kummissaan, kun olin vahingossa päässyt pullistumaan. Olen heidän mielestään ollut ruoka-aikaan kotona. Kokonainen kilo oli tullut lyhyessä ajassa lisää elopainoa. Olen aina ollut sporttimallin bulldoggi, mutta nyt sportti on jäänyt jonnekin piiloon. Arvatkaapa vain, mitä siitä seuraa? No, pienemmät ruoka- annokset. Ja sitä liikuntaa on myös tullut enemmän. Eipä tämä minulle aiheuta juurikaan toimenpiteitä, tilanne kuitenkin normalisoituu nopeasti. Raaka- ruualla on kuulemma niin helppo pelata painon kanssa.

Virallinen vierailu

Lauantaina kävin viimeisen huiviin vaadittavan vierailun vanhainkodissa. Nyt olen virallisesti kaverikoira. Univormuni eli oranssi kaverikoirahuivi on laitettu tilaukseen ja seuraavilla vierailuilla se tulee olla kaulassani, jotta minut tunnistaa työkoiraksi. Arvatkaapa onko nuo ihmishöppänät tohkeissaan? Niin ovat kuulemma ylpeitä. 

Talvi tuli ja meni

Täällä kävi hauska lumipeite maassa. Minusta oli niin mukava haukkailla lunta ja jahdata minulle heitettyjä lumipalloja. Sitten yhtäkkiä tänään herättyäni jouduin keskelle vesisadetta. Yäks, miten märkää ja inhottavaa. En ole kyllä tänään juurikaan lenkkeillyt, eikä haittaa yhtään. Loska ei ole minua varten. 

Räntäsateen jälkeen parasta...

...on käpertyä omalle paikalle.

Eläintenpäivä

Hyvää eläintenpäivää kaikille kanssaeläimille. Minä olen viettänyt sen makoilemalla raukeana äiskän kainalossa, sylissä, jaloissa. Olen ottanut vastaan rapsutuksia, käynyt ihanilla haistelulenkeillä. Saan kuulemma iltapalaksi lohta. Nautiskellut siis. Mutta en ymmärrä, miten tämä poikkeaa normaalista päivästä. No ei kyllä paljon mitenkään. Minulla on joka päivä eläintenpäivä.

Uusi mörskä

Oooh, mikä nukkumapaikka minulla onkaan. Ihana tyyny, jossa on kunnon laidat. Siellä saa pikkukoira tukea niin, ettei unissaan kellahda lattialle. Niinkin on nimittäin käynyt muutamia kertoja. Ihana iso tyyny, johon on vanhasta peitosta tehty reunat. Siihen kun menee niin saa kerralla hyvän asennon ja voi nukahtaa sikeästi. Äiskä tosin joutuu sen takia kääntämään telkkaria isommalle, kun kuorsaan kuulemma niin kovin.

Pikkukoiran aamuherkku...

...on äiskä keittämä kalanpää. Voi mitä maiskutusta. En ehkä suostu syömään enää mitään muuta. En kuulemma saa tähän tottua, koska saattaa olla kertakokeilu, ei voi tietää.

Viikonloppuisin me herkutellaan.

Arki menee aika pitkälti kanan kaulojen ja siipien muodossa ja iltaruualla sitten kaikkea mahdollista. Äiskä on sellainen herkkusuu, että se laittaa minullekin viikonloppuisin herkkuja. Tänä aamuna söin poronluita ja iltaruualle on kaikista herkuista suurinta - lohta. Kyllä pikkukoiran kelpaa elää ja olla juuri täällä. Söisin kyllä enemmänkin, mutta kaikki ruokani punnitaan. Minusta voisi kyllä tehdä niin, että syön niin paljon kuin jaksan. Mutta sitten kuulemma tulen liian pulleaksi, enkä jaksaisi olla niin touhukas. Kai nuo ihmiset tietää?

Uusi herkku

Sain aamupalaksi ensimmäistä kertaa kanan selkärankaa. Sehän oli varsinainen herkkupala. Piti lipoa huulia vaikka kuinka kauan lautasen tyhjentymisen jälkeen. Eikä ruoka-astiakaan välttämättä tarvi tiskausta, niin puhtaaksi sen nuolin. Äiskä oli eri mieltä ja heitti sen kuitenkin tiskien joukkoon. Olisikohan siinä kuitenkin ollut vielä jotain pientä syötävää jäljellä? 

Selviytyjä

Olen aina ajatellut, ettei metsässä ole mitään syötävää. Tänään hoksasin, että siellähän on vaikka mitä. Minulle näytettiin mustikoita varvuista ja voi, mitä herkkua ne olivatkaan. Rouskutin innoissani mättäältä mättäälle mennen. Olisin mielelläni ottanut herkkua suoraan äiskän ämpäristä, mutta se ajoi minua vaan pois. Ne on kuulemma sen. Vielä minä omat herkkuapajat löydän, mutta en kyllä paljasta niitä kenellekään.

Toivuttu on

Ei kauaa mennyt, kun arvet paranivat ja lääkekuuristakin olen jo päässyt eroon. Enkä minä jaksa toisia koiriakaan stressata. Syksykin on viilentynyt, joten lenkkeilykin on taas kivaa. Vesisade ei tosin minua miellytä, mutta pakkohan se on vessassa käydä. Kaikista parasta on kuitenkin käpertyä äiskän viereen peiton alle katsomaan telkkaria. Tai matolla katsoa urheilua. Pidän syksystä.

Kesäloma

Blogi on ollut kesälomalla, vähän kuin minä. Olen kahlaillut melkein joka päivä ja pidellyt hellettä. Lenkkeilyt on rajoittuneet vessakäynteihin. Voin kertoa, että näin lytyllä naamalla hengittäminen ei ole helpoin mahdollinen juttu helteellä. Olen saanut ihanan viilennysloimen, joka päällä ei ole niin tukalaa. Samoin olen päässyt kylmään suihkuun. Sekin on kiva. 

Sunnuntaina sattui aika paha tapaturma. Äijäilin turhan isoa koiraa vastaan. Rottweiler otti minut suuhun ja pääsipä oikein puistelemaan kunnolla. Siinä ehti pikkukoiran elämä vilahtaa silmien edessä. Onneksi ihmiset ehtivät apuun ja tässä sitä olla möllötetään edelleen. Haavat paranevat antibiooteilla ja vakavia vammoja ei päässyt tulemaan. Äiskä taisi säikähtää aika paljon ja iskä. Pääsen kuulemma urakalla tapaamaan isoja koiria, kunhan paranen. Ne miettii, että jäikö pelkoa. En tiedä vielä. Katson sitten, kun iso koira tulee kohdalle.

Kesän kuumin päivä

Mitä se tarkoittaa minun elämässäni? No aikaista aamulenkkiä tietysti. Ei paljon puolenpäivän tienoissa meikäläistä ulkona näy. Se tarkoittaa myös jääkylmää pyyhettä selän päällä. Sekä tuulettimen pöhinää. Näin selviää lyttynaamainen koiruli hellepäivästä. Jos varjopaikkoja löytyy niin saatan käpsytellä läheisen joenrantaan kahlaamaan, mutta vasta illemmalla. Tällaiset päivät otetaan meillä levon kannalta. Ei tarvi ranskalaisen lähteä hölkkälenkille. Riittää, että löntystää vessareissun. 

Kesää pitelee

Lämpö on palannut. Ja mitä se tietää minulle? Nurmikolla kellottamista, läähätystä ja auringonottoa sekä joskus kahluuhommia. Tällainen lämpö pistää kyllä hieman väsyttämään, mutta mitäpä sillä väliä. Olen kuitenkin melkoinen vapaaherra, joten ei niin tiukkoja suunnitelmia ole päivässä etteikö nukkua ja levätä ehtisi. 

Rovaniemen KV- näyttely 22.6.2014

Käväisin hakemassa arvion taas tuomarilta, että millä mallilla se komeus on. No hyvällä mallillahan se. Tässä kirjallinen arvio:

Napoleon elikäs Bullukka Arvo
Hyvin vahva, maskuliininen uros, jolla tulisi olla selvempi karppi ja alemmaksi kiinnittynyt häntä. Erinomainen pää. Erinomainen rintakehä, hyvä alaleuka. Hieman pitkä lanneosa. Hyvin kulmautunut edestä, hieman taipuneet ranteet, niukka polvikulma. Hieman koriseva hengitys. Erinomainen luonne, hyvä väritys. AVK-2, EH. Soile Bister oli tuomari.

Pyykkipäivä

Näyttelyä varten pitää kuulemma käydä suihkussa. Huoh, ei ole minun lempihommaa. Toisaalta on kyllä kiva, kun turkkia hierotaan shampoolla, mutta en ole sen suihkun paras kaveri. On inhottavaa jos vettä tulee naamaan tai sattuu menemään korviin. Onneksi äiskä ja iskä osaavat korvieni kanssa olla varovaisia, että ei sinne juuri koskaan mitään mene. Suihkun jälkeen parasta on pyyheliinan kanssa möyriminen ja kuivauksen vaikeuttaminen. 

Piehtaroinnin ABC

Kohti juhannusnäyttelyä

Parin viikon päästä on taas koitos. Siihen on valmistautuminen alkanut jo pari viikkoa sitten. Ensi viikolla on turkinpuunaus ja viimeiset viilaukset. Sitten olenkin valmis lähtemään kohti palkintopöydän tyhjennystä. Aivan kuin aina aiemminkin. Kunhan ei hylättäisi niin hyvä tulee.

Kesäjäätelöllä

Äiskä ostaa minulle joka kesä, ainakin yhdesti, hellepäivän vanilijajäätelön, jäätelökioskista. Niin tänäkin kesänä. Täällä pitää ottaa ilo irti aina, kun aurinko sattuu paistamaan. Tässä vielä kuva tuosta herkkuhetkestä.

Aika hyvää!

Pieni vieras

Täällä kävi pieni vieras. Se konttasi menemään ja olisin niin kovin halunnut sitä pussailla ja pestä. Kummallinen tyyppi, kun se aina säikähti, kun menin lähelle. Voi itku kuinka se minua kiinnostikaan. En malttanut käydä juomassa enkä tekemässä paljon muutakaan. Halusin vain olla sen vieressä. Olisipa ollut kiva leikkiä sen kanssa kunnolla. Ehkä ensi kerralla sitten. Kunhan se pieni ihminen minuun tottuu. 

Olen kotiutunut

Äiskä totesi, että olen kotiutunut. Sen kuulemma tietää siitä, että nukun sängyssä, kun tänne tullaan työpäivän jälkeen kotiin. Jaa, olisiko noin. Halusin vain nukkua pehmeässä sängyssä.  Siellä on ihana kuorsata, kun saa olla rauhassa. Vaikka onhan se kiva, että joku tulee kotiinkin. Olen kuitenkin aika seurallinen. Haluan möhistä ihmislaumani kanssa kuitenkin kaikista mieluiten.

Pitkästä aikaa

Onkin aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. On mennyt muuttaessa tämä aika niin ei ole ennättänyt kuulumisia kertoa. Nyt kuitenkin olen uudessa kodissa. Täällä on kaikki  minun tavarat. Sepäs vasta jännittävää onkin, että ne ovat osanneet ihan itsestään tulla tänne. Uusia ulkoilumaastoja ja sehän tietää valtavaa merkkailurumbaa, että tietävät minun muuttaneen naapurustoon. Kaikista hauskinta on, että ranskiskaverini on muuttanut samaan aikaan tähän viereen. Viimeksikin asuimme vierekkäin ja niin nytkin. Parhautta.

Aika kummia hommia

Täältä kodista on hävinnyt jo vaikka kuinka paljon tavaraa. Olen nähnyt jo minne ne kaikki on viety. Uuteen paikkaan. Äiskä kyllä sanoi, että mekin mennään niiden perässä, mutta en ole varma uskoisinko. On siellä paikassa kyllä vesikuppi ja minun peitto, mutta hieman vielä epäilyttää tämä. Pitääpä olla tosi tarkkana, että mitä tässä nyt on meneillään.

Kynnet kuluvat

Asfaltti kiiltää, kun meikäpoika painaa menemään. Päämäärätietoisesti hölkyttelen menemään. Tykkään niin kovasti ulkoilla. Tästä tuloksena kaksi etutassu keskikynttä ovat kuluneet aivan verille. Näitä kynsiä ei ole koskaan muutenkaan tarvinnut leikata, mutta nyt pitää lenkkeilläkin pehmeillä alustoilla, että saavat hieman edes kasvaa. Ei ne ole kyllä edes kipeät, mutta ei ole kiva jos veri sotkee joka paikan. Pöh, ei se aina mene niin kuin kirjoissa.

Kiire ei ole minua varten.

Lenkkeilyihin pitää varata tarpeeksi aikaa. En pidä siitä, että joku nykii hihnasta ja hoputtaa. Minun pitää saada haistella rauhassa ja merkata ja haistella ja merkata ja ehkä myös piehtaroida. Se on tarkkaa puuhaa tämä pikkukoiran lenkkeilyhomma. Vaatii paljon siltä ihmiseltä, joka kantaa hihnaa. Hyvin ne minun antaa peuhata. Joskus pitäisi kuulemma olla nopeampi. Mutta mikä hätä se tässä?

HerraNapoleon 3- vuotta

Jeps, minulla on synttärit. 3 vuotta sitten melkoisella draamalla saatiin minut ja kaksi sisarusta tähän maailmaan, yksi ei valitettavasti päässyt nauttimaan elosta täällä. Mutta kolme meitä reuhaa menemään. Minulla isoin pää. Isäni poika. Saan hulluilukohtauksia, äitini poika. 

Kävin eilen vierailullä äiti- ja siskokoirien luona - kasvattajakodissa. Sisko meinasi minulle ärhennellä kunnolla, mutta kyllä me leikittiinkin. Äiti yritti komentaa minua. En tiedä, mitä muka tein väärin. Tottelin tietysti äitiä, välillä. Tässä muutama kuva eiliseltä vierailulta. 

Mitähän tuolle äitille tekis?

Älä poika äitilles ala!

Ollaanko kuitenkin kavereita?

Lumikenttien kutsu

Kevätaurinko sai minut ulkoilemaan oikein olan takaa. Jäälle saakka pääsin. Ihmisiä oli niin paljon, etten saanut irtolaisena painella, mutta johan tuossa hihnannokassakin tuli ulkoiltua melkein kaksi tuntia. Kyllä tuommonen patsastelu vie mehut, jopa minusta.

Päivän paistattelija

Ihanaa aurinkoa. Pakkasta muutama aste, mutta kirkas aurinko valaisee. Olen ulkona nautiskellut, koska se jaksaa jo vähän lämmittää. Saatan seisoa patsastelemassa pitkiä aikoja. Silmät kiinni kohti aurinkoa. Äiskä nauraa, että olen kuin ihmiset jotka janoavat valoa. No onhan se kiva, kun naama on niin musta ja se imee lämpöä. Ja mikä parasta. Kevätauringossa piehtarointia ei mikään voita!

Puhti pois

Maha on sekaisin. En tiedä miksi, varmaan joku luu kaihertaa mahassa tai jotain. Aamulla minun piti äiskä käydä herättämässä kuudelta, kun piti kiireesti päästä vessaan. Se on kuulemma minun kanssa kyllä tottunut, että jos jotain käyn sanomassa niin silloin on tosi kyseessä. Niinpä me äiskän vapaapäivän riemuksi oltiin aamulla ihan kahdestaan ulkona. Ei muita vielä näkynyt, paitsi kaksi nuorta miestä, jotka olivat ehkä vielä yön riennoissa. Ulkoilun jälkeen aamiainen kyllä maistui, mutta olen hieman väsynyt. Siis lepäilen tämän päivän, jotta kaiherrus menee ohi.

Rapamaha

Jep, jep. Meillä ei ole kunnont talvea. Eipä siinä, ei ole paljon tarvinnut talvipalttoota. Sään huonopuoli on kyllä se, että olen korvia myöten rapainen aina ulkoilun jälkeen. Jossain ranskanbulldogin omistajan oppaassa lukee minun pesusta, että pestään kun on tarve. Ei muuten suihkutella, ettei nahka kuivu. No tarvetta on ollut. Äiskä on lisännyt öljyä ruokaan, että turkki jaksaisi kiiltää pesuista huolimatta. Äiskä haluaisi ottaa minusta kuviakin ulkona, että tulisi blogiin tuoretta näkymää minusta, mutta ei se kuulemma näillä keleillä viitsi. 

Laskiaistiistai

Pääsenköhän pulkkamäkeen? Epäilen, koska täällä ollaan sitä mieltä, että moponi karkaa tassuista jos sellaiseen pääsen. Reippaan ja pitkän lenkin kuulemma saan. No, onhan sitä siinäkin. 

Äiskä on parina aamuna yrittänyt saada minut tekemään erinäisiä temppuja. Se luki jostain jutun, että 15min aivojumppa väsyttää minua enemmän kuin kymmenen kilometrin lenkki. Vielä se ei ole vakuuttunut, kun kuulemma tuntuu, että innostun vaan enemmän ja enemmän, mitä kauemmin temppuillaan. 

Peruskuntokausi

Jep, sitä ylläpidetään pitkillä kävelylenkeillä sekä syömällä. Meikäpojalla ei paljoa kylkiluut vilku. Saan ruokani sekaan säännöllisesti ihan oikeaa ihraa, että rasvat on kohdallaan. Joskus on meinannut olla ongelmana se, että vaikka kuinka syön, niin silti kylkiluut tuppaavat näkymään liiankin kanssa. Nyt on saavutettu aika optimaalinen vaihe. Kyllähän se pitää tässä pojassa olla jotain, mistä ottaa kiinni. 

Japanilaiset tykkää minusta ja minä niistä

Tänään aamulenkillä kaksi eri japanilaisporukkaa pysäytti meidät ja naiset halusivat silitellä minua. Eihän minulla mitään ole tuollaista vastaan. Haloo, huomiota! Siinä minä hännäntöpö huiskaten seisoin, kun naiset hihittelivät ja silittelivät. Niistä olin niin ihana ja komea poika. No joo, tiedänhän minä toki sen itsekin, mutta kuuntelen kyllä mielelläni kehuja. Taas pääsin erinäisille muistikorteille, perhealbumeihin. Mikäpä se siinä.

Vauhtihommia

Lauha ilma on sallinut minun ulkoilla sydämeni kyllyydestä. Olen päässyt jäälle reuhaamaan ja olenpa minä siellä reittimerkkejä asetellut uuteen uskoon. Reitti on hyvä vasta, kun minä olen sen hyväksynyt. 

Alkaa muuten erilaiset haisut nousta pintaan, kun on lauhaa. Tykkään haudata koko nenän lumihankeen ja nuuskuttaa oikein olan takaa. Pitää tarkkaan ottaa selvää, kuka on mennyt milloinkin. 

Palloleikit

Minä poika tykkään kyllä leikkiä. Jaksan jahdata palloa ja tuoda sen takaisin ja taas odotellaan, minne se seuraavan kerran lentää. Silmät suurina juoksen pallon perässä ja jahtaan kuin viimeistä päivää. Yleensä hoksaan jossain vaiheessa leikkiä, että en oikeastaan enää jaksakaan. Silloin menen pallon viereen lepäämään ja kaikki tietävät, että leikkihommat on siltä erää paketissa. Pikkukoiran on kuitenkin syytä muistaa levätä myös leikin keskellä.

Ihanaa lauhaa

Pakkasmittari näyttää vain -12 astetta. Se tarkoittaa, että lähden ulkoiluttamaan äiskää. Se pitää hihnasta kiinni ja minä lenkkeilytän. Vien sen kaikenlaisille omille reiteille, joiden varsilla on hyvä haisuja. Hirveän kiltisti se seuraa aina. Tänäänkin oltiin yli tunti. Niin minä vain kotiinkin sen osasin tuoda. Nyt odotankin hierontaa ja muita palveluita. Olenhan ilmeisesti yksityinen personal trainer.

Iloa ja valoa

Nyt on jo yli viikon ollut niin kovat pakkaset, että ulos mennessä on pitänyt pukea haalari ja tossut. En muuten millään tarkenisi. Varusteiden ollessa kunnossa tepsuttelen menemään ilman ongelmia. Paitsi, että aiheutan hymyjä vastaantulevien kasvoille. Eilenkin yksi setä halusi kuvata minua videolle, kun olin kuulemma niin hauskan näköinen vaatteissani ja naama kuurassa. No, mikäpä se siinä, saatan jopa poseerata jos sille päälle satun. Japanilaiset matkailijat ovat kummissaan minut nähdessään, mutta olen päätynyt aika monelle japanilaisen muistikortille. Pitäisiköhän alkaa pyytää maksua?

Aurinko ja jää

Kevät tulee. Se tietää maailman parasta, pääsen jäälle vapaana juoksemaan. Äiskä päästi minut tänään ensimmäistä kertaa kokeilemaan, miltä se jääjuoksu maistuu. Ja hyvältähän se maistui, vaikka ulkona onkin niin kova pakkanen, että pitää olla sekä haalari että tossut. Ei paljon vaatteen menoa haitanneet. Tossut eivät vain meinanneet vauhdissa pysyä matkassa. Kyllä nyt kelpaa maata sohvalla peiton kulmassa.

Leikin aika

Olen ilahduttanut äiskää iltavillikohtauksilla aina iltalenkin jälkeen. En voi sille mitään, mutta innostun raittiissa ulkoilmassa niin kovin. Äiskä kulkee perässä ja suoristaa mattoja. Minä en iltavillissä paljoakaan eteen katso. Menen sinne, missä on suorin baana. Täytyy aina vaan toivoa, ettei eteen ilmaannu yllättäviä esteitä. Iltavillissä pysähtyminen on nimittäin hankalampi homma.

L niin kuin loppiainen tai Lepopäivä