Kaupungin ihmeitä

Olin iltalenkillä läheisessä puistossa. Minulla ei mitään suunnatonta metsästysviettiä ole, mutta tämä ihmetys sai minunkin vaistoni heräämään. En ole ikinä aiemmin nähnyt moista. Se oli fasaani. Iso fasaani. Siinä se puistossa tepasteli ylväänä, eikä meinannut perääntyä, vaikka olin kaikki karvat uhkaavasti pystyssä ja hiivin sitä kohti. En päässyt kovin lähelle, kun se lähti ylittämään tietä. Hyvin jännittävä kohtaaminen.

Leikkiä

Täällä uudessa kodissa on kaikki leikkikalut, joita oli entisessäkin kodissa. Suurinta huvia viikonloppuisin on se, että kaivan lelukorista jokaisen tavaran ja vaadin leikkimistä kanssani. En minäkään viitsi aina yksin leikkiä. Leikin, leikin ja leikin. Leikin niin kauan, kun virtaa riittää. Niin kauan, kunnes on levon aika. Se saattaa tarkoittaa myös sitä, että otan torkut niillä sijoillani. Olenpahan valmiina leikkiin, kun taas herään.

Elämänrytmi palautuu

Kolme viikkoa olen nyt ollut uudessa kotikaupungissa. Lähimetsät alkaa olla merkattu. Olen ottanut paikkani tässä kuningaskunnassani. Punkkeja ei ole lääkkeen aloituksen jälkeen ollut, vaikka ihan samoissa paikoissa olen rymynnyt kuin ennen lääkettäkin. 

Siitä kummallinen paikka on tämä, että kovin kuuma on usein. En ole hirveästi lenkkeillyt, mutta lähipuistoja haistellut ja vähän joen rannalla käyskennellyt. Niin ja terassilla istunut, siis omalla terassilla. Sieltä seuraan maailman menoa ja keskustelen naapureiden kanssa.