Pääsinkö taivaaseen?

Voihan metsäretki

Pääsin sunnuntaina maailman mahtavimmalle lenkille. Siellä oli mukana vanha kaverini Veeti. Sitten meillä oli kaksi neitoa mukana, Emma ja Aada. Vietiin tytöt metsään retkelle. Juostiin siellä vapaana ja välillä hihnassa, välillä toteltiin, välillä ei niinkään. Hienosti me siellä leikittiin. Veetin kanssa vähän juoksutettiin tyttöjä. Kohtasin lenkillä myös elämäni ensimmäistä kertaa hevosen. Sepäs oli kummallinen otus,  mutta sen kakka maistui hyvältä.

Uusia mattoja

tai vanhoja oikeastaan. Äiskä palautti osan vanhoista matoista, jotka on otettu pois toukokuussa, kun täällä valmistauduttiin minun saapumiseen. Oi mikä ihana karvamatto tulikaan olohuoneeseen takaisin. Yritin sitä merkata heti, mutta äiskä oli salamaakin nopeampi ja kutsui minut ulos. Olenkin nyt suurennuslasin alla, ettei matto saa suihkua päällensä. Onneksi yöt ovat hiljaisia ja pitkiä....

Koiraneuvo numero 1: Näin varmistan mukaan pääsyn

Lenkkeily uudelle tasolle

Mitä sitä tavallisen narun perässä lenkkeilemään. Minä sain kokeilla tänään juoksuvyötä. Tai äiskällä se vyö oli, mutta minä menin sen nokassa. Olipahan hihna. Se antoi hieman periksi, mutta en jaksanut sillä kovin paljoa vetää. Jolkuttelin sitten äiskän kanssa sopivaa tahtia. Oli kyllä aika hauskaa, mutta lopussa piti laittaa kävelyksi, kun ei sitä mopolla mahdottomia. Äiskä oli innoissaan uudesta lelusta. No ok, olin minäkin!

Match Show

Olin taas Match Showssa. Äiskän ja iskän mielestä olen tosi taitava. Nooh, olen kyllä itsenikin mielestä. En vain jaksa niin kauaa odotella, että minulla riittäisi kärsivällisyys ihan loppuun saakka. Tuloksena punainen nauha ja herkkutikku. Äiskäkin sai palkinnon, lakupötkön. Molemmat oltiin tosi tyytyväisiä lopputulokseen. Tässä vielä kuva meistä taitavista.

Lenkkeilijäksi kasvamassa

Alkuun, silloin ihan pikkiriikkisenä koirana,  minua ei ihan kamalasti lenkkeily kiinnostanut - varsinkaan hihnassa. Nyt isompana poikana olen alkanut lenkkeillä ihan reippaasti. Välillä tosin pitää saada nuuskuttaa pitkiäkin aikoja maassa, seinässä, aurausviitassa, liikennemerkissä tai muussa paikassa olevaa tosi mielenkiintoista haisua. Silloin tunnen hieman kiristystä hihnassa ja kuulen hiljaisena jotain käskyn tapaista. En kuitenkaan korviani lotkauta moisille pikku surinoille, en silloin, kun minulla on mielenkiintoisempaa tekemistä.
Juoksulenkitkin alkavat sujua melko mallikkaasti, vaikka maavarani on melko pieni. Kyllä minusta vielä juoksija tulee, uskokaa pois.

Minä PikkuHerra Napoleon 6kk

- painan 11,7 kiloa
- kaikki hampaat ovat vaihtuneet
- olen sisäsiisti
- saan iltavillikohtauksia
- mahdun edelleen mörskääni nukkumaan
- syön aikuisten koirien ruokaa

Noista hommista tietää, että olen jo iso poika, vaikka iltaisin tykkäänkin mennä äiskän kainaloon katsomaan telkkaria.