Kahden pysähdyksen taktiikka

Eilen oli hurja ilma. Vettä tuli kaatamalla lähes koko päivän. Eipä tehnyt mieli ulkoilla. Kävinkin vain kahdesti ulkona ja se oli kyllä ihan riittävästi. Loppuajan loikoilin mm. sohvalla, viltin alla. En ole sateisen ilman ystävä. On inhottavaa, kun vettä roiskuu mahaan ja kainaloihin ja korviin sataa, turkki kastuu. Inhottavaa. Onneksi tämä päivä näyttää jo paremmalta. Kadutkin olivat kuivuneet yön jäljiltä.

Ihmetystä kerrakseen

Pääsin lenkille kaupungille. Yhtäkkiä huomasin lenkkipolkuni muuttuneen joeksi. Tie oli poikki ja kaikenlaista rojua oli ajautunut rannalle. Löysin hienoja tukkeja ja muita isoja oksia, joita tuhosin onnellisena. Aika kylmää se vesi oli, mutta hain sieltä silti kaikenlaisia karahkoja itselleni aarteeksi. Hirmuinen virta tuntui joessa olevan myös. Se olisi kyllä minut napannut jos olisin mennyt liian syvälle.

Porokestit

Voi, mikä herkkuaamiainen. Minua odotti kimpale poroa. Iso luu, jossa paljon lihaa kiinni. Kaiken herkun lisäksi siinä oli vielä ydinluu, jonka sisällä oli suurinta herkkua, mitä pikkukoira voi toivoa. Voiko vapaapäivän aamua paremmin aloittaa. Minusta tuntuu, että ehkä ei. Mukava päästä sitten aamupäiväunille mahan kanssa köllimään.

Yökylässä

Olin yökylässä mummolassa. Siellä oli heiman kummallista. Makuuhuoneeseen oli ilmaantunut härkä, joka istui keskellä huonetta. Sitä minun piti vahtia ja pöhistä. Se ei liikkunut mihinkään, vaikka nostin karvatkin pystyyn. Ei se pelännyt minua. Kyllä minä sitten hoksasin, että se härkä söi pyykkejä, mutta minusta se oli vahtimisen arvoinen juttu. Olinpa kyllä väsynyt seuraavana päivänä, kun pääsin taas kotiin. Täällä oli paljon vähemmän vahdittavaa.