lauantai 20. huhtikuuta 2013

Koirapuistoilemassa

Äiskä ja iskä vei minut koirapuistoon. Siellä minua odottikin yllätys, meitä oli neljä samanlaista tuhisijaa. Niin ja olihan siellä pari muutakin koiraa, mutta me ryttynaamat pidettiin yhtä. Ainakin suurin osa ajasta. Kylläpä olikin mukavaa. Siellä oli myös ihastukseni Ronda, jonka kanssa olisin halunnut tehdä todella läheistä tuttavuutta, mutta en saanut. Välillä me juostiin puistoa ympäri ja välillä roikuttiin toisten huulissa ja korvissa. Nyt onkin mukava taas kömpiä sohvalle pikku päiväunille. Johan tässä tulikin reuhattua. Ohessa muutama kuva puistoiluista.

Painitaan

Antaapa pentujen reuhata, minä katselen sivummalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti